Haastan kokeilemaan jotain uutta!

Kuvassa yläharvennettua metsää
Yläharvennus on tuonut valoa taimille ja jäljelle jääville puille tilaa järeytyä.

Lähes jokainen maatila omistaa enemmän tai vähemmän metsää. Metsä on toiminut vuosien ajan tasapainottamassa maatilojen kannattavuutta ja ollut apuna investoinneissa ja se perämetsä on ollut tarpeen, kun se pahapäivä on tullut.

Metsänhoito on vuosisatojen aikana muuttunut. 1920-luvulle asti metsän käsittelyn päämuotona oli sahata tukkipuut ja jättää pienemmät kasvamaan. Varovainen poiminta ja siemenpuuhakkuu olivat hyvän metsänhoidonmalleja. Metsälaki edellytti hakkaamaan niin, että luontainen uudistus ei vaarantuisi. Paljon väärin ymmärrystä sattui siinä, kun metsäalan ”asiantuntijat” niputtivat piittaamattoman määrämitta harsinnan huonon jäljen ja poimintahakkuisiin perustuvan eri-ikäiskasvatuksen samaan. Lisänsä soppaan toivat myös Suomelle langenneet kovat sotakorvaukset, joista suuri osa tuli maksaa puutavarana. Avohakkuiden aika oli alkanut. Tämän lisäksi 50-luvulla tuli pakolliseksi liittyä metsänhoitoyhdistyksiin, jotka alkoivat suunnitella metsänhoitoa yksityismetsissä. Avohakkuiden uudistaminen ostettavilla taimilla toi myös metsäalan toimijoille tuloja, pienentäen metsänomistajan omaa tilipussia. Vasta vuonna 2014 tehtiin lailliseksi metsän käsittely ilman avohakkuita ja poistettiin pakollinen metsänhoitoyhdistyksiin kuuluminen.

Jatkuvassa kasvatuksessa hakkuut tehdään yläharvennukseen perustuvana suurten puiden poimintana tai pienaukkohakkuuna. Metsässä on jatkuvasti eri-ikäisiä ja eri kokoisia puita. Metsästä hakataan arvokkaimmat tukkipuut sekä poistetaan huonolaatuisia puita. Pienemmät puut jätetään kasvamaan ja osa suuremmista puista jätetään säästöpuiksi. Jatkuvassa kasvatuksessa metsään mennään isojen koneiden kanssa, sillä tukkipuita ei muilla konsteilla metsästä pois saada. Koneiden pyörien on myös tarkoitus rikkoa sammalta ja varvikkoa niin, että säästöpuiden siemenet pääsevät paljaaseen maahan itämään.

Omaan metsääni kuuluu perinteisiä vanhoja tukkimetsiä, joissa valtapuulajina on kuusi, sitten on nuorempaa taimikkoa ja vähän sekametsää, missä on eri-ikäisiä ja erilajisia puita. Oman kotimetsän uudistaminen avohakkuuna on tuntunut koko ajan hyvin vaikealta. Avohakkuun mukanaan tuoma, täysin avonainen, rajusti muokattu metsämaa ja usean vuoden ”pusikkoaika” rahaa vievine metsänhoito -toimenpiteineen, ei yhtään houkuttele. Samoin kuin alueen suuret hirvituhot taimikoissa.

Jatkuvan kasvatuksen huolettomuus, helppous ja tasaiset tulot houkuttelevat. Näen enemmän järkeä siinä, että saan tuloa metsästä, vaikka kymmenen - viidentoista vuoden välein, kuin sen yhden ainoan kerran koko elämäni aikana! Ja onhan se niinkin, että jatkuvassa kasvatuksessa ei voi kovin kauheasti ns. mennä metsään, sillä jos metsä ei luontaisesti ala uusiutua, niin sitten tehdään niitä maltillisen kokoisia aukkoja. Joten rohkeasti kokeilemaan uutta!