Rukiin kylvöä kalentereiden mukaan

Kuvassa ruispelto kolme viikkoa kylvön jälkeen
Ruispelto reilu kolme viikkoa kylvöstä, oikea kylvöaika takaa hyvän kasvuun lähdön.

Useampi vuosi tässä välissä on ollut, kun Mannilassa ruista on viimeksi kylvetty. Tänä syksynä kelit ja aikataulut olivat kuitenkin kohdallaan ja perinteinen ruislajike Reetta kylvettiin maahan. Ruis on syksyllä kylvettävä lajike, joka talvehtii. Keväällä kylvettäviin viljoihin verrattuna, ruis on syväjuurisempi ja sen peittävä oras, ehkäisee eroosiota rinnepelloilla syksyisin.

Rukiin kylvöajaksi ammattilehdissä on kerrottu elokuun puolivälistä syyskuun puoliväliin. Liian aikaisin kylvetty kasvusto ehtii kasvamaan niin pitkälle, että sen selviäminen talven yli vaarantuu. Liian myöhään kylvetty taas ei ehdi kasvattaa tarpeeksi juurta ennen kuin maanpäällä oleva kasvusto paleltuu. Kasvina ruis on vaatimaton kasvun edellytysten kuten maalajin, lannoituksen suhteen.

Vanhan kansan merkkipäivät – kirjan (A. Laiho, 2006) mukaan rukiin kylvölle löytyi useampikin hyvä päivä. Ensimmäiset sopivat olivat jo Laurin- päivänä 10. elokuuta ja Susannan – päivänä 11.elokuuta. Parhaat päivät rukiin kylvöön olivat 19. ja 20.elokuuta Maunon ja Samulin -päivät. Silloin ruis kasvoi, oli maa sitten märkää tai kuivaa. Olihan myös sellaisia päiviä, jolloin ei saanut kylvää, kuten 15.elokuuta Maarian päivä ja 9.elokuuta oli Johannes Kastajan kaulanleikkauspäivä, jolloin rukiin kylvö oli kielletty, sillä vilja ei silloin kasvanut. Syyskuun alussa 4. ja 6. päivä olivat myös päiviä, jolloin kylväjän koura tuli laittaa kiinni, mikä päätti syksyn kylvöt.

Kuukalenterin mukaan parhaimmat päivät kylvää maan alla kasvavia kasveja kuten juureksi ja perunaa olivat alakuulla, jolloin täysikuu alkoi pienentyä. Parhaimmat päivät kylvää maan päällä kasvavia kasveja, kuten viljoja, olivat taas yläkuulla, jolloin kuu alkoi isontua kohti täysikuuta.

Mannilassa kylvöpäiväksi valittiin elokuun 20.päivä, jolloin kuukin oli puolivälissä täysikuuta, joten vanhankansan ja kuukalenterin mukaan päivä oli, mitä otollisin siihen hommaan.