Lopuksi vielä muutama sana

Kuvassa luminen polku metsässä
Uusi vuosi on kuin luminen polku, johon jokainen jättää jälkensä.

Vuoden lopussa tulee kerrattua mennyttä vuotta ja vähän summattua yhteen sen vuoden saavutuksia ja tapahtumia. Ehkä jopa verrattua kulunutta vuotta edelliseen tai vuoden alun toiveisiin ja tavoitteisiin. Mitä siis jäi käteen tältä vuodelta, tässä muutama sana kuvaamaan vuotta 2017.

Lupaukset. Yrittäjyyden alkaminen hieman erilaisista lähtökohdista kuin toivoin aloittavani ovat päällimmäisenä mielessä, lupasin kuitenkin vuoden alussa olla rohkea, joten luulen lunastaneeni sen lupauksen. Lupasimme myös juhlistaa Suomen 100 -vuotista itsenäisyyttä. Tämä lupaus toteutettiin elokuussa samalla, kun tila juhli 25 -vuotista taivaltaan luomutilana.

Kasvukausi. Kesä, jota ei tullutkaan, vaikka shortsit olivat valmiina kaapissa odottamassa. Kylvöt sai tehdä pitkissä housuissa ja takissa. Mansikka- ja vadelmamaalla ei paljoa tarvinnut vaatteita vähennellä. Puintikelit olivat hakusessa, ja puintiaika pidentyi normaalista. Laarin pohjalle ei kovin paljoa kertynyt, eli jotain jäi hampaan koloon koko kasvukaudesta.

Luomun kysyntä. Tänä vuonna luomutuotteiden kysyntä oli valtava. Mansikkaa olisi mennyt tuplasti enemmän kuin maa pystyi haastavissa olosuhteissa tuottamaan. Luomu viljatuotteista kiinnostuneet asiakkaat löysivät meidät, suomalaiselle luomuruoalle on kysyntää, sillä kuluttajat tietävät, mitä he haluavat ja miksi.

Asiakkaat. Myyjäisissä asiakkaiden ihanuus korostuu, vuosi sitten ostettu erinomainen tuote ja sen tuottaja voi olla vieläkin muistissa ja ostoksille tullaan siksi taas uudestaan. Vanhat asiakkaat ovat jälleen löytäneet meidät, vaikka emme ole kovin hukassa olleetkaan. Samoin ne uudet jotka innostuvat löydettyään heille sopivan tuotteen.

Tulevaisuus. Ennen kaikkia ne hienot asiakkaat ja tuotteiden laajeneva kysyntä, vahvistaa omia suunnitelmia ja sitä, että yrityksen kehittämissuunta on oikea. Matkalla on varmasti mutkia, mutta suunta tulee pysyä selvillä.

Erään tunnetun artistin sanoin, ”menetysten vuodesta tuli menestyksen vuosi”, ei ehkä pitänyt aivan paikkaansa, mutta tästäkin vuodesta selvittiin. Joten Onnea Uudelle Vuodelle, sitä tarvitaan aina!