Puutarhavadelman keväthoito Mannilan tapaan

Kuvassa vadelmapensaita talvella
Talvella painava lumikerros lisää kevätleikkauksen tarvetta.

Kevät auringon sulattaessa vaatimatonta lumikerrosta kynnöksiltä sekä mansikka- ja vattumaan väleistä Mannilassakin aletaan heräillä talviunilta. Lomat on pidetty ja on aika ryhtyä maanviljelystöihin. Aivan vielä pellolle ei pääse roudan ja maan märkyyden vuoksi, mutta puutarhatilalla on niitäkin töitä, joiden aika on juuri nyt.

Puutarhavadelmien leikkaus aika on parhaimmillaan, sillä kasvukausi ei ole vielä alkanut ja vadelman varressa olevat silmut ovat niin pieniä, että ne eivät vahingoitu käsittelystä. Viime vuotiset satovarret ovat tehtävänsä tehneet ja ne katkaistaan läheltä maan pintaa. Samalla poistetaan muuten vahingoittuneet kuten katkenneet ja käyrät varret sekä kuivat, ohuet ja lyhyet varret. Kaikkein tänä vuonna satoa tekevien varsien tulee ylettyä tukilankana olevan rautalangan yläpuolelle. Myös tiheästä puskasta voidaan poistaa muutama satoa tekevä varsi, mikä tuo ilmavuutta pensaaseen.

Paras työväline varsien poistoon ovat kunnolliset oksasakset, joilla saa leikattua paksua ja kovaa vadelman vartta. Oksasaksien lisäksi kannattaa panostaa kunnollisiin hanskoihin. Säämiskänahkaiset hanskat reilulla varrella ovat parhaimmat, sillä niillä saat helposti poistettua piikkisetkin oksat. Parhain asento leikata varret, on polvistua penkin ääreen. Märässä ja vielä kylmässä maassa kannattaakin varustautua lämpimillä ja kosteuden kestävillä vaatteilla.

Katkaistut varret kannattaa kerätä yhteen ja viedä pois vadelmamaalta ja parhaassa tapauksessa polttaa. Sillä kuivissa varsissa voi elää kasvitaudin aiheuttajia, jotka voivat siirtyä eläviin varsiin. Leikkauksen jälkeen tarkistetaan, että kaikki uudet satovarret ovat tukirautalankojen välissä ja kiristetään löysällä olevat langat.

Kuvassa vadelmapensaita keväällä
Leikkauksen jälkeen vadelmapenkit ovat valmiit uuteen satokauteen.