Mannilan puutarha avoinna

Kuva Mannilan puutarhasta kesäkuussa 2015
Mannilan puutarha kesäkuussa 2015.

Avoimet puutarhat -tapahtuma järjestetään Mannilan Tilalla toisen kerran. Ensimmäinen kerta oli viime vuonna, jolloin tapahtuman ajankohta sijoittui kesäkuun loppuun. Nyt päivää vietetään elokuun alussa, jolloin puutarha näyttää erilaiselta kuin kesän alussa, joten uutta katsottava löytyy viime vuodenkin kävijöille.

Innostus osallistua Avoimet puutarhat -teemapäivään, lähti ajatuksesta järjestää kesätapahtuma tilalla. Mallia ja rohkeutta Avoimet puutarhat - päivän pitoon haettiin Kristiinankaupungista asti, vierailemalla Avoimet pihat – tapahtumassa. Kynnys päivän pitoon ehkä nousi, mutta muutama muu puutarhavierailu kevään aikana loi uskoa siihen, että ehkä meilläkin on jotain esiteltävää, jota joku voisi jopa tulla katsomaan.

Viime vuonna päivään lähdettiin maltilla, mainokset laitettiin kauppojen ilmoitustauluille ja Virtain kaupungin omaan tapahtumakalenteriin sekä tehtiin oma puutarhasivu kuvineen Avoimet puutarhat -sivustolle. Ja sitten alkoi se trimmaus, voi sanoa, että vähän muutakin tehtiin kuin vain ruoho leikattiin, jotta puutarha olisi sellainen, millaisena se haluttiin esitellä kävijöilleen. Maltillisesta mainostuksesta huolimatta kävijöitä riitti koko päivän ajan. Tila kirjoittikin oman jutun kuvineen paikallislehteen päivästä, mikä herätti kiinnostusta sekä kyselyjä, että koska päivä järjestetään uudelleen.

Siispä, Avoimet puutarhat -päivää vietetään Mannilassa elokuun 7. päivänä, puutarha on avoin kello 12-18. Päivän aikana voi nauttia kahvit kastamisen kera huvimaja Tyynelän buffetissa sekä ostaa tilan omia satokauden tuotteita sekä puutarhaan ja kodin sisustukseen sopivia paju- ja risutöitä.

Lämpimästi tervetuloa vanhat sekä uudet kävijät!