Toukotyöt Mannilassa

Vadelmamaan viereen kylvetty ohra odottaa sadetta
Vadelmamaan viereen kylvetty ohra odottaa sadetta.

Toukokuu Mannilassa on nimensä veroinen, silloin tehdään toukotyöt. Tänä vuonna kylvetään kotimaisista viljoista ohraa ja kauraa. Kummankin siemenet ovat luonnonmukaisesti tuotettuja.

Luomussa viljoista haastavinta on ehkä juuri ohran viljely. Tämä siksi, että ohra tarvitsee parhaan mahdollisen maan viljelyyn sekä riittävästi lannoitetta saadakseen hyvän alun kasvulleen. Ohralla on myös monia kasvitauteja, joita on hankala luomussa torjua, verrattuna tavanomaiseen tuotantoon. Ohran mahdollisuuksia erinomaiseen satoon voidaan parantaa puhtaalla ja kasvitauteja kestävällä siemenellä, myös lannoitus on mitoitettava niin, että ravinteet ovat siemenen saatavilla heti alkukeväästä.

Kolmas vaativa suomalainen vilja on vehnä, sitä on tarkoitus viljellä ensi kesänä eli kesällä 2017. Kuten ohra niin myös vehnä tarvitsee parhaan maan hyvän sadon tuottamiseen. Jotta vehnä saa tarpeeksi valkuaista, sitä edeltävä kasvi tilalla on pääsääntöisesti apilapitoinen nurmi. Mannilassa suositaan keväällä kylvettävää vehnää.

Neljäs kotimainen tilalla viljeltävä vilja on ruis, tai tarkemmin syysruis joka kylvetään loppukesästä, talvehtii talven yli ja on puitavissa seuraavana syksynä. Voisi ajatella, että ruis on vaativa kasvi, mutta näin ei kuitenkaan ole. Se on vaatimaton ja hyvä taistelemaan rikkakasveja vastaan nopealla itämisellä. Ruis pystyy hyödyntämään vähäisenkin veden ja ravinnemäärän kuivina vuosina laajan juuristonsa avulla. Eipä siis ihme, että se on kauran kanssa yleisin luomuna viljeltävä vilja. Ruista Mannilassa kylvetään loppukesästä 2016, joten se on puitavissa syksyllä 2017.