Hyppäys nettiaikakauteen

Kuvassa aamu-usvaa vadelmamaalla
Viime kesää muistellessa, vadelmanpoimijan aamumaisema

Saanko esitellä, Mannilan Tilan -kotisivut, kaikella sillä upealla materiaalilla; kuvilla ja teksteillä, mitä tilalla on mahdollista tarjota kävijöilleen!

Nettiaikakauteen siirtyminen on ollut vääjäämätön osa tilan tulevaisuutta. Itse olen sitä mieltä, että vanhassa vara parempi, mutta näin ei kuitenkaan aina ole. Kotisivut tulivat aiheellisiksi siksi, että halusimme parantaa tavoitettavuuttamme myös muun kuin puhelimen tai paikan päällä käynnin välityksellä.

Sivuston on tarkoitus olla aktiivinen ja se tulee muuttumaan vuodenaikojen sekä tilan mukana. Sivuillamme haluamme tarjota asiakkaillemme lisää parempia yhteydenotto mahdollisuuksia meihin sekä valottaa arkeamme sekä sitä mistä ja miten meidän tuotteet tulevat vaikkapa asiakkaidemme aamupala pöytään, puurohiutaleiden ja mansikoiden muodossa.

Kotisivujen tarkoituksena on myös parantaa palveluitamme ja luotettavuuttamme asiakkaillemme tuoteketjun läpinäkyvyydellä ja ajankohtaista palstalla. Haluamme myös tuoda asiakkaillemme lisäarvoa informatiivisten blogikirjoitusten muodossa.

Toivomme että viihdyt kotisivujemme parissa!